torstai 27. lokakuuta 2016

D niin kuin demons

Pääsin eilen osallistumaan Suomen Fysioterapeuttien Kipukiertueen luennolle jonka teemana oli "Kipu, fysioterapia ja onnellisuus -hyvän elämän edellytyksiä". Luennon veti TtT Tapio Ojala ja sisältö sopi ajatusmaailmaani hyvin. Sain jopa inspiraation postaussarjan seuraavaan aakkosen kirjoittamiseen kiireistä huolimatta. Oli ihanaa istua luennolla nyökytellen päätä, sillä Ojalalla oli omasta mielestäni erittäin hyviä pointteja, joita jokainen fysioterapeutti ja sellaseksi opiskeleva saisi miettiä paljon enemmän. Salaisina tavoitteinani onkin koulun jälkeen erikoistua psykofyysiseen fysioterapiaan ja toiveissa psykoterapeutin tutkinto. Rakastan ajatella näitä asioita.

Mutta tosiaan aiheeseen siis. Demons- sanalla tarkoitan ehkä enemmän sanaa pelko tai murhe, stressiaihe. Meillä jokaisella on omat demonimme, jotka vaikuttavat meihin enemmän tai vähemmän. Meistä jokainen tulee kohtaamaan elämässä kokemuksia, joista osa on positiivisia ja osa negatiivisia. Eilisellä luennolla puhuttiin toki kivusta, mutta sielläkin mainittiin ettei kokemus ole kokemus herättämättä tunteita tai tuntemuksia. Me ihmiset koemme asioita eri tavoin, vaikka ne ulkoisesti olisivatkin täysin samanlaisia asioita. Sisäisesti olemme kuitenkin täysin erilaisia, ja jokaisen omat emootiot, tunnetilat, tietoisuus ja elämäntilanne vaikuttavat koettuihin kokemuksiin. 

Jollekkin firman YT-neuvottelut voivat olla voimakkaampi kokemus, kuin jollekin toiselle. Yksilöllisyys on tässä maailmassa hieman unohdettu asia.  Kuka tahansa voi kohdata vaikkapa työpaikan menetyksen, mutta kukaan muu ei voi tietää miten toinen kokee asian, ymmärtää voi, mutta tietää ei.

 Joku voi aiheuttaa irtisanomisen itse, oman mokan vuoksi, joku toinen jää vaille työpaikkaa siksi, että firman omista syistä näin käy. Joku toinen elättää itsensä, voi vaihtaa kaupunkia tai jäädä aivan tyhjän päälle. Jollakin toisella on lapsia, joiden harrastusmahdollisuudet riippuvat vanhemman työtilanteesta. Joku toinen menettää kotinsa. Entäpä elämäntilanne, toisen vaimo tai mies voi olla hyvässä työssä, jonka vuoksi potkut aiheuttavat vain välillisiä haasteita, joista selviää, jonkun toisen kumppani voi olla työtön tai opiskelija, jonka vuoksi koko perhe kohtaa ongelmia. 
Joku oli tehnyt urastaan elämäntyönsä. Hän omisti firmalle kaiken ja rakensi identiteettinsä sen varaan. Joku toinen taas inhosi työtään ja on vain helpottunut työpaikan vaihdosta. Jollakin toisella on paremmat mahdollisuudet uuteen työpaikkaan, jollakin ei.

Kaikki ihmisessä vaikuttaa koettuun kokemukseen. Ympäristö, fysiologia, sukupuoli, ikä, opitut mallit ja olettamukset, persoona, historia, elämäntilanne, tukiverkosto, omat roolit -aivan kaikki. Se miten toinen kokee tilanteen - et voi koskaan sitä todella tietää. Ja sinulla ei ole varaa tuomita tai järjestellä ihmisiä sen mukaan, että kokee asiat eri tavoin. Voit vain luottaa siihen mitä ihminen sanoo ihmiselle. Myös se miksi joku toinen on tuollainen kun on, siihen on varmasti syynsä. Mielestäni kukaan ei ole syntyessään paha, vaan meillä kaikilla on oma tarinamme joka muokkaa meitä.

Joka tapauksessa meillä on demonimme. Toisilla on niitä enemmän, toisilla vähemmän, ne ovat isompia ja pienempiä, mutta meillä jokaisella niitä on tai ainakin on ollut. Ne voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia. Jos ihminen ei kohtaa omaa pelkoa, omaa murhetta tai stressiä, se saa suuremman roolin kuin ansaitsisi. Vaikka ajattelisi, että välttelee pelkoaan, ei antaisi sille tilaa. Se edelleen rajoittaa sinua. Demoneilla on siitä inhottava tapa, että ne nousevat aina uudelleen ja uudelleen pintaan -aika ajoin. On asioita jotka voi unohtaa, pitkäksikin aikaa, mutta jos ihminen ei muokkaa pelon tai murheen merkitystä, se tulee esiin vielä. Ihminen ei voi olla täysin vapaa, jollei kohtaa demonejansa. Pelko muuttuu taakaksi ilman interventiota.

Mistä demonisi on kehittynyt? Mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet. Se vaikuttaa myös siihen, millainen merkityssuhde sinulla on huoliisi. Sinä saatat linkittää tähän asiaan tunteita. Koetko huonoa omatuntoa? Oletko vihainen jollekin toiselle? Pelkäätkö tietynlaisia tilanteita? 

Miksi ihminen ajattelee demonistaan niin kuin ajattelee? Kun sen ratkaisee, pystyy muuttamaan oikeita asioita. Jos tekijä löytyy, merkityssuhdettaan aiheeseen voi muuttaa. Se pelko ei välttämättä katoa, vaan sen kohtaaminen muuttuu, näet sen erilaisena. 

On olemassa hienoja elämänlausahduksia, joissa sanotaan että mikään ei ole mahdotonta, ja miekin ajattelen tietyllä tavalla niin. Mutta joskus kaikkeen ei voi vain itse vaikuttaa. Sellaisista murheita ei kannata vatvoa, kantaa mukanaan. Ne murheet ja huolet kannattaa hyväksyä. Opin tämän itse asiassa viime talvena luokkakaveriltani. Rovaniemellä on tunnetusti joskus hieman kylmä ja valitin kylmyydestä, kirosin talven ja puoliksi juoksin koulurakennukseemme. Tämä kyseinen henkilö sanoi että hyväksy se. Hyväksy että on kylmä, hyväksy että on talvi etkä voi sille yhtään mitään, sen jälkeen sinua palelee vähemmän. Ja tämä toimi. Kun olen tärissyt ja negistellyt kylmää, muistan nykyään tämän lauseen ja tulen paremmalle tuulelle. Hyväksyn että on kylmä ja lakkaan murehtimasta asiaa. Sen jälkeen unohdan koko kylmyyden.

Olen huomannut hyväksymisen muuttavan stressitasojani täysin. Toki siis oikeissa paikoissa käytettynä. Jos joku yrittää varastaa laukkuni kadulla varmasti pistäisin vastaan. Mutta jos tietokone alkaa päivittämään väärällä hetkellä, hyväksyn tilanteen, en voi tehdä sille mitään. Hieman tilanteesta riippuen vanha viisaus toimii. Jos valitat, muuta asiat jotka ovat muutettavissa, jos et voi tilanteelle mitään, anna olla.

Murheellisten asioiden hyväksyminen on joskus pitkäkin prosessi. Siihen prosessiin kuuluu kaikkien keinojen käyttäminen. Ja se on mielestäni oikein, sillä kyse ei ole luovuttamisesta. Jos nyt vain hyväksyisimme kaikki murheet, niin se olisi huono juttu. Joskus kuvittelemme ongelmat, jonka vuoksi ratkaisukeskeisen ajattelun avulla huomaamme murehtineemme turhaan ja pääsemmekin umpikujasta eteenpäin. Joskus kuitenkin kaikki on tehty. Stressaamisella asia ei miksikään muutu, jonka vuoksi kannattaa jatkaa elämää.

Elämän jatkamisella tarkoitan sitä, että onko kannattavaa keskittää voimavaransa siihen mikä rajoittaa sinua vai siihen mitä osaat, missä olet hyvä, mikä inspiroi sinua tai mitä haluat tehdä? Minä en ole hyvä kaikessa, mutta olen hyväksynyt asian. Jos haluan muuttaa tilannetta niin teen sen. Mutta olen hyväksynyt että minä en voi olla täydellinen kaikessa, jonka vuoksi minun ei tarvitse siitä myöskään stressata. Voin opetella asioita, mutta kaikessa ei tarvitse olla paras. Jos koen pettymyksiä, voin muuttaa suhtautumistani niihin. Voin keskittyä siihen mikä onnistui, mikä on kehittynyt.

Valmennuksessa inhoan "hyvä, mutta.." osiota. Ja voimistelussa sitä kyllä kuuli. Joskus kannattaa keskittyä vain siihen mikä onnistui, se ruokkii onnistumisen tunnetta ja paloa jatkaa. Kun on intohimoa tekemiseen, toistoja tulee varmasti enemmän, kokeilua tulee varmasti enemmän ja kehitystä tulee -varmasti enemmän.

Paljon puhutaan siitä ettei tyytyväinen saa olla. Muuten ei kehity. Mutta minun mielestäni suorituskeskeinen elämä kasvattaa sisällämme demoneja lisää. Minusta puutteet saa joskus hyväksyä, vasta sen jälkeen voi miettiä onko asialle oleellista tehdä jotain. Jos kehitymme pakon ja suorittamisen vuoksi, se rajaa kasvuamme.


Kuuntele edelleen itseäsi, yritä ymmärtää miksi murheesi on saanut sellaisen paikan elämästäsi. Mitkä ovat ne tekijät, voitko muuttaa niitä? Jos et, voitko hyväksyä asian? Voitko kohdata murheita positiivisien tunteiden kautta? Ajatukset, tunteet ja asenne eivät muuta asiaa, mutta ne antavat tilanteelle erilaisen näkemyksen, erilaisen merkityksen. Voitko nähdä elämää murheen ympärillä? Se stressi jota nyt koet, onko sillä merkitystä vuoden päästä? Mitä sitten jos epäonnistut? Voit varmasti yrittää uudelleen. 

Ihmistä ei tee onnelliseksi monet "pinnalliset" asiat, jotkut asiat voivat kyllä tehdä elämästä helpompaa. Mutta onnelliseksi ihmisen tekee merkityksellisyys, se että saa aikaan jotain, suhteet ja myönteiset tunteet. Itsensä toteuttaminen. Joskus syvällinen keskustelu tärkeän ihmisen kanssa voi antaa pitkäkestoisen onnellisuuden tunteen, palkankorotus voi antaa hetkellisen ilon kunnes haluat enemmän.

Eilisen ajatuslaukkani lopputulos oli:

Kenellä on kaikki vs. kenellä on vain jotakin. 
Jos ensimäiseltä ottaa jotain pois, hän voi olla onneton. Hän haluaa lisää.
Se kenellä on vain jotakin, osaa arvostaa sitä mitä siinä juuri nyt on.


Olemme kaikki epätäydellisiä, puutteellisia, virheellisiä. Mutta kun hyväksyt itsesi näiden seikkojen kanssa, pystyt keskittymään niihin asioihin, jotka kasvattavat voimavarojasi. Jos näet vain sen yhden puutteen, demonin tai murheen, tulet sokeaksi kaikelle sille hienolle siinä ympärillä.
Toki aina voi kehittyä ja muuttaa asioita, mutta hyväksy itsesi sellaisena kuin olet juuri tässä ja nyt. Sinulla on historia, sinulla on tuleva hetki. Mutta hyvinvointi on tässä ja nyt. Ei eilen, ei huomenna.
Se että kohtaat ja hyväksyt demonisi ensi viikolla, ei tue hyvinvointiasi nyt.

xoxo
mira

ps. voisin murehtia sitä ettei postauksessani ole minkäänlaista punaista lankaa. Mutta hyväksyn asian. Sain paljon ajatuksiani sanoiksi ja onnistuin siinä. Hyväksyvää torstaita!


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

C niin kuin concrete

Konkretia stressinhallinan käsitteenä oli minulle täysin uusi ja piti vähän aikaa pohtia miten toteutan tätä, miten en ja miten siitä voin jatkossa hyötyä.

Konkretialla tässä yhteydessä tarkoitetaan johonkin konkreettiseen asiaan tarttumista. Asia joka on havaittavissa ja aineellinen, tai todella yksinkertainen ja selkeä toiminto. Fyysinen asia tai tekeminen. 


Ahdistuksen ja stressin saadessa ylivallan monesti juuri se hajauttava kaaos saa rintakehän puristumaan. Silloin kannattaa toimia, antaa asian väistyä hetkeksi, jotta tilanteesta päästään ohi. Minulla on tästä itse asiassa hyvä esimerkki:
Olin huonolla tuulella ja Matti kavereineen olivat kirjoittamassa kotonamme opinnäytetyötään. Tulin omista menoistani kotiin, ja tietenkään vieraiden edessä en kehdannut purkaa ärsytystäni ja stressiäni. Tämän vuoksi tervehdin hymyillen ja painelin keittiöön tyhjentämään tiskikonetta, ehkä hieman dramaattisesti, myönnettäköön. Matin ystävä kysäisi tässä välissä että miten päiväni on mennyt, ja minua hävetti. Mietin että hittolainen, nyt kolistelin vähän liian lujaa ja häveten vastasin päivän menneen aivan hyvin. Sain ajatukseni jäsenneltyä stressiini liittyvän asian suhteen ja lounaalla jo nauratti, jolloin sanoin ääneen olleeni todella pahalla päällä. Tilanne oli kuulemma huomattu, sillä iloisena kotiin saapuva ihminen ei mene aivan ensimmäisenä tyhjentämään tiskikonetta tai siivoa. Kun ihminen on stressaantunut eikä voi puhua, hän purkaa mielensä johonkin konkreettiseen asiaan.

Ja huomaan konkretian olevan elämässäni läsnä. Jos olen stressaantunut, treenaan. Mikään ei ole parempaa terapiaa kuin kovatehonen rääkki. Jos en saa ajatuksistani kiinni painun lenkille tai kävelylle, saan jäsenneltyä asiat loogisesti näin liikkuessani. Ollessani surullinen tai muuten kaihoisissa fiiliksissä aloitan yleensä kaappien läpikäymisen ja siivoamisen. Vaatekaapin uudelleen viikkaus on yksi terapiakeinoistani. Toki myös suosittelen keskustelemaan läheisten ja ystävien kanssa.

Jos negatiivisen tuntemukseen jää vellomaan on tärkeää tehdä jotain konkreettista. Toki tätä ei saa väärinkäyttää. Etenkin useat miehet tekevät näin yleistettynä mielummin jotain puuhastelua ja konkreettista toimintaa kuin käyvät tunteitaan lävitse. Näkisinkin asian toimiva kun et pääse asiasta yli tai ympäri, silloin toimi ja tartu ajatuksiin sekä tunteisiin hetken kuluttua uudelleen.


Tämä on ihan totta. Joskus kun on mahdottoman paljon tehtävää voi olla vaikea tarttua asiaan kiinni. Silloin kannattaa edes pistää pyykkikone pyörimään tai pestä pesuhuoneen peili. Saat samantien positiivista virtaa, joka helpottaa tunnelukkoasi, jonka vuoksi stressaava tilanne voi laueta hieman ja eteneminen on helpompaa. 

Tee itsellesi jokin puolustussuunnitelma tai mekanismi. Päätä itsellesi jokin tehtävä, mihin voit tarttua ilman suunnittelua, ilman ajattelua tai valmistelua. Kun olet tilanteessa, jossa henki ei meinaa kulkea, ajatukset laukkaa ja olet lamaantunut stressin määrästä, jonka olet juuri mielikuvituksesi mahtipontisella voimalla tuplannut - voit tarttua juuri tähän hommaan. Minulla se on usein juuri vaikkapa pyykin peseminen. Tuleepahan vietyä asioita jollain tavalla eteenpäin. Huomaan etten ole toivoton, olen saanut jotain konkreettista aikaiseksi. 

Se että tekee jotain saa aikaan usein positiivisen virran, jonka mukana asiat sujuu kuin itsestään. Sen vuoksi jaksan treenata, opiskella ja tehdä töitä. En pääse lamaantumaan. Silti minullakin on joskus päiviä kun makaan sohvalla ja yliajattelen täysin kaiken. Silloin saattaa pyykkikone pyörähtää kolmekin kertaa.


Stressinhallinnassa koen konkreettisuuden olevan myös osana motivaatiota. Ajatusten kaaos on helpompi välttää kun sinulla on konkreettinen suunnitelma. Kun ei huvita, on helpompi toimia selkeän suunnitelman mukaisesti. Silloin tiedät mitä tehdä ja ennen kaikkea miksi teet sen. 

Huomioippa esimerkiksi yleisellä tasolla mietittyjä asioita. "Otan enemmän tenttiin lukemiselle aikaa". Kivasti sanottu ja silti huomaat pänttääväsi vasta edeltävänä yönä. Mutta jos suunnittelet "Keskiviikona varaan kaksi tuntia lukuaikaa alkaen klo 18, torstaina luen tunnin seitsemältä ja perjantaina käyn vielä aamupalalla tekemäni ydinlistat vartissa läpi, jonka pitäisi riittää kun luen laadukkaasti". Silloin sinulla on selkeä suunitelma, jota noudattamalla et pääse kehittämään stressiä koska voit luottaa suunnitelmaasi. Stressi ei tällöin vie puolia energiastasi, jonka voisit panostaa opiskeluun.

Toinen joka kuulostaisi olevan stressaavaa useilla on laskujen maksaminen, eikä se nyt mitään hupia näin opiskelijanakaan ole. Stressaat, vetkutat, siirrät monta päivää ja huomaat asian ahdistavan sinua. Sovi itsesi kanssa esimerkiksi että joka sunnuntai tarkistat laskupinon klo 18-19. Muulloin et ajattele laskuja, etkä stressaa kyseisestä asiasta. Tai jos haluat voit ottaa ajan sellaiseen ajankohtaan, jolloin laskuille on jotain tehtävissä, jos tarvitsee esimerkiksi soittaa laskun lähettäneelle firmalle.

Asioihin tarttuminen ja ajatuskaaoksen muuttaminen toiminnaksi on helpottavaa. 

Näin minä ajattelen konkretiasta osana stressinhallintaa. Miten sie näet sen?

xoxo
mira

torstai 20. lokakuuta 2016

B niin kuin biofeedback ja kuulumiset!

Kävin crossfitin intensiivikurssin tuossa kesäkuun alussa, jonka jälkeen treenailin lajia elokuun alkuun saakka, kunnes kortti lopahti. Ja nyt toissapäivänä sain viimein hommattua jäsenyyden meidän Santasport CrossFit salille. Oon innostunut kyllä lajista ihan todella, mutta en tiedä vielä miten aion tasapainotella näiden kahden lajin välillä, eli puntin ja crossfitin. Salikortti mulla on edelleen, enkä halua siitä luopua, puntti on kuitenkin ihan loistava treenimuoto. Ja puntilla pystyy varioimaan toiminnallista treeniä päivään mukaan, mutta johonkin on raja vedettävä.

tekniikkaharkkaa vaaditaan

Tänään kävin aamutreenillä crossfitissa, jossa tehtiin clean & jerk 5x5 kolmen minuutin palautuksilla. En ikinä salilla olisi jaksanut odotella täyttä kolmea minuuttia sarjojen välissä, joka onkin yksi iso syyllinen sarjapainojeni summaan. Näiden kahden lajin välillä pitäisi oppia myös erottamaan epätaloudellinen ja taloudellinen liikkuminen. Nimittäin lihaksen kasvatuksen pitää olla kohdelihakselle mahdollisimman raskastöistä ja crossfit perustuu taas taloudellisuuteen. C&J tulos oli tänään 35kg 5x5, ja jos oppisin tekemään rennosti enkä tuntumalla niin saisi painoja lisättyä reippaasti. Onneksi mulle ne painot ei vielä ainakaan ole se juttu, vaan tekniikka edellä tässäkin. 

Joka tapauksessa kärsin huonosta omatunnosta. Haluaisin tehdä molempia - yhtä paljon. Tänään ajattelin käydä puntilla vielä illalla, mutta jumiuduinkin kirjoittamaan 8 tunnin ajaksi opinnäytetyötä ja koin huonoa omaatuntoa siitä, että opiskelin enkä mennyt kakkostreenille. Eli joku roti pitäisi nyt saada tähän. 

Toisaalta olisi helppoa, kun noudattaisi jonkun näköistä selkeää ohjelmaa, mutta kuten sanottu, valmentajaa ei tällä hetkellä ole. Jos teen itse ohjelman, lähden luultavasti keulimaan. Miksi ilman fitnekseen liittyviä kisasuunnitelmia ei voisi olla valmentajaa? Pitää laittaa harkintaan.. Optimal Performancen valmennus on ainakin herätellyt allekirjoittaneen kiinnostusta.. tavoitteita kun edelleen on, vaikkakaan ei fitneksen kisatavoitteita. 

onneksi silloin tällöin nautittu kakkupala ei aiheuta enää omantunnon tuskia. nimittäin joskus on oltu siinäkin pisteessä.


B - BioFeedback

Tämä oli stressinhallinnan luennolla käytetty termi. Sen ideana oli palaute, palaute jonka oma keho antaa. Näistä olen kirjoittanut useasti aikaisemminkin. Siitä kuinka tärkeää on kuunnella omaa kehoaan. Minulla on aikakausia kun näin on toimittu ja sitten löytyy aikakausia kuten viime kevät, jolloin metaforisesti olin suojavarustettu korvatulpilla ja kuulosuojaimilla.

Jokaisella on varmasti ollut joskus intuitiivisia tuntemuksia. Kaikki vaikuttaa päällisin puolin joltain, mutta silti on sellainen pieni epäilys, että joku tässä klikkaa vasten. Se fiilis voi olla niin pieni, ettei sitä viitsi edes sanoa ääneen. Tämä pätee oikeasti todella moneen asiaan. 
Intuitiota estävä voima on opitut käsitykset ja oletukset, pelkotilat. Minullakin oli viime keväänä keskuteluja itseni kanssa, joissa tiesin olevani väärässä.
Minä tiesin, siis tiesin ihan todellakin sisimmässäni, että dieetti olisi kannattanut jättää kesken. Mutta koska mie en anna periksi, mie halusin nousta sinne lavalle ja kaikki oli loppupeleissä aivan hyvin, en jättänyt. Niin -silti olisi ollut järkevää lopettaa kesken.

Jos olisin tehnyt niin, ehkä kroppani toimisi nyt paremmin. Kirjoitin aikaisemmin että en ole pilannut terveyttäni lajilla, mutta jälkikäteen ongelmia on alkanut löytyä. Jos olisin tehnyt niin, ehkä en olisi pilannut fiilistäni lajia kohtaan. Dieetti ja kilpaileminen oli mukavaa aikaa, mutta se kaikki työ sen palautumisen kanssa ja mahdolliset seuraukset..ei ole minun mielestäni sen arvoista, että itse haluaisin nousta lavalle. Tämä kertoo motivaation tämänhetkisestä tasosta, sillä kilpaurheilija kokee uhrauksien ja työmäärän olevan sen arvoista. Eli jos tekstistäni ymmärtää minun jollain lailla syyttävän lajia niin sitä en koeta tehdä. Joka tapauksessa, mie tiesin ja silti jatkoin. Toisaalta en kadu, mutta asiat olisivat voineet mennä vähemmällä fyysisellä ja psyykkisellä stressillä, ja tilanne tällä hetkellä voisi olla eri.

jos tämä on se hetki jonka vuoksi kilpailee, on ehkä hieman pulassa. Kannattaa rakastaa kaikkea sitä matkaa, joka tuohon pisteeseen vie. Ja siltikään se ei motivoi itseäni kisaamaan. Mitä pidempi aika kisoista on, sitä vahvemmaksi nykyiset tunteeni ovat muuttuneet.

Joka tapauksessa itsensä kuuntelu on hyvin tärkeää. 
Fyysistä minää on itse asiassa helppo kuunnella, kyllä sitä usein tietää miltä kehossa tuntuu kun vaan malttaa pysähtyä kuuntelemaan. Mutta se meidän suomalainen sisu on joskus liian kovaääninen ja emme toimi kehomme toiveiden mukaisesti. Kaikkea kohtuudella. Liikunta on erinomaisen hieno asia, mutta myös liika on liikaa. Keho tarvitsee kuormitusta, mutta se tarvitsee myös palautumista - samoin meidän pääkoppamme. Toki myös omaa henkistä vointia voi kuunnella kehon kautta. Mille joku tunne tuntuu fyysisesti? Usein raskas henkinen kuorma painaa rintakehää, tekee mieli painua kasaan. Virkeä ja energinen mieli taas avaavat meidän rintaa rottingille hyvään ryhtiin. 

Tähän perustuu muuten myös mielialan muuttaminen fyysisen toiminnan kautta. Kuten se esimerkkini hymyilystä. Tai jos tunnet olevasi väsynyt ja laiska, näyttele reipasta matkimalla reipasta olemusta. Tällöin aivot saavat toisen signaalin ja alkavat tukemaan tätä olotilaa. Sie itse ruokit omia mielialojasi. Ja voit muuttaa ne myös helposti. Ehkä ei ihan kaikissa tilanteissa, mutta hyvin monesti kyllä.

sain itseltäni palautetta että tarvitsen palkinnon opiskelun välissä
ps. kuten snapchatissa totesin: aina ei voi näyttää hyvältä, mutta aina voi tuoksua hyvälle

Paras vihje kuunnella itseä on puhua itselleen kuin parhaalle ystävälleen. Pysähdy ja keskustele itsesi kanssa. Mitä sanot? Mitä haluat, mihin olet menossa, miltä se sinusta tuntuu? Ja vastaa itsellesi rehellisesti. Saat varmasti parhaan ystäväsikin kiinni jos hän uskottelee asioiden olevan erilla tavalla kuin ne todellisuudessa ovat. Ota myös itsesi kiinni. Uskalla katsoa asioita suoraan. Tärkein arvoni on rehellisyys. Siis ihan aina ja kaikessa. Koen suurta ahdistusta jos olen epärehellinen itselleni. Kun olen ollut viimein rehellinen, olen kokenut helpottuneisuutta ja onnellisuutta. Onko sinulla tarpeeksi voimavaroja vai uskotteletko? Jos paras ystäväsi sanoisi tuon kaiken saman sinulle, mitä sanoisit takaisin? Kertoisitko olevasi huolissasi, neuvoisitko häntä lepäämään vai lisäämään jotain toimintaa? Kysy itseltäsi samalla tavalla, mitä sinulle kuuluu? Muista olla rehellinen, etsi johtolankoja, ole kriittinen. Onko kaikki mitä sanot totta? Muista, kenenkään ei ole pakko kantaa sitä kuormaa jonka kannat, ainakaan yksin.

Minulla ei ole strssiä, sanon. 
Valhe. Vaikka en ajattele kokevani stressiä, päivääni kuuluu useita fyysisiä stressipiikkejä jotka VAATIVAT palautumista. Lisäksi en huomaa aina jokaista henkistä stressiä, mutta kyllä niitä on. Ymmärrän sen usein vasta jälkeenpäin tai kohdatessani asian. 

Minä liikun sopivasti ja kohtuudella.
Valhe. Jos koen huonoa omaatuntoa treenittömyydestä, niin liikunta on liian pakkomielteistä edelleen. Itse asiassa vietin ensimmäistä kertaa elämässäni lepoviikon viime viikolla, joka sisälsi vain ja ainoastaan kävelylenkkejä. Ja edistysaskel oli niin suuri, että en kokenut siitä kertaakaan stressiä tai huonoa omaatuntoa. Annoin itselleni erittäin hyvää palautetta.

Ai dieetti kesken? Vain heikot luovuttaa.
Valhe. Jos ystäväni olisi sanonut saman, olisin uhrannut sata tuntia mielipiteen käännyttämiseen. Vahvat luovuttaa kun se on järkevää. En ikinä ajattelisi kenestäkään muusta luovuttajana, miksi ajattelin niin itsestäni?

Jossain vaiheessa kun olin kahdessa työssä koulun ohella dieetaten kisoihin uskottelin itselleni kaiken olevan ihan sopivassa suhteessa. Olin onnellinen ja kaikki sopi sellaisenaan väliaikaisesti, mutta kuuntelin itseäni ja huomasin ettei se toimi pidemmällä mittakaavalla. 

Nämä ovat vain esimerkkejä itsestäni. Jos ystäväni olisi vastannut minun vastauksillani olisin nauranut rakkaudella päin naamaa, halannut ja sanonut että älä valehtele minulle, tunnen sinut liian hyvin ja välitän sinusta. Mikset puhu minulle suoraan?

Ja nyt kun pysähdyn ja kysyn mitä minulle kuuluu? Kiirettä, minulla on ikävä ystäviäni ja heidän kanssaan vietettyä aikaa. Tämä vaivaa & stressaa minua, haluan tehdä muutoksen.

ystävien kanssa tuntee olevansa etuoikeutettu <3 ystävät on tärkeitä


xoxo
mira