perjantai 6. maaliskuuta 2015

onni

En kestä kuinka ihanaa tälleen välistä on vaan olla. Nähdä mun murusia, ja hengailla menemään vanhempien kanssa. 

Onni on viettää aikaa ilman herätyskelloa.
Onni on unirytmit, jotka on kohillaan ja herätä itsestään 7-9 välissä, joka aamu. 
Onni on pitkät aamukahvihetket iskän kanssa sohvalla löhöillen. 
Onni on katsella iskän kanssa luonnonilmiöitä youtubesta.
Onni on inspiraatio, ja se energia, mitä kaikkiin idiksiin riittää. 
Onni on saada vanhemmat ilosiksi yllättämällä tyhjennetyllä tiskikoneella ja aamiaisella. 
Onni on olla ystävän luona yökylässä ja herätä aamulla porrasreenille.


Onni on nähdä pitkän ajan jälkeen ystäviä, ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Onni on muuten vaan tehdyt aamuaerobiset kuunnellen musiikkia.
Onni on käydä äidin kanssa syömässä.
Onni on saunomista.
Onni on palata aamiaisen jälkeen takaisin sänkyyn.
Onni on olla valitsemassa äidille uusia silmälaseja.
Onni on olla tyytyväinen omaan offikuntoonsa.

viime kisadietin kuntoa 2013

tämän aamun kuntoa

Onni on tiimi-ilta vanhalla aerobicporukalla.
Onni on nauraa vedet silmissä vanhoille joukkueen aerobic-videoille.
Onni on tietää, että ystävillä on kaikki aivan hyvin.
Onni on kannustaa rakkaita ja antaa tukea.
Onni on saada positiivista palautetta Marko Savolaiselta.
Onni on pari luonnosta valmiina blogissa odottelemassa.
Onni on syödä pitkästä aikaa hedelmiä.
Onni on saada kilometrin mittanen koulutehtävä palautettua.
Onni on tietää, mitä ruokaa teen vanhemmille illalla.
Onni on saada omalla esimerkillä äiti vaihtamaan margariini avokadoon.
Onni on mennä äidin kanssa salille.
Onni on positiivista ikävöimistä.


Onni on niin pieniä suuria asioita. Ne on juuri ne pienet hetket, kun vähän hymyilyttää.

Muistakaa nauttia tästä päivästä! Siellä on varmasti jotain pientä ihanaa <3

xoxo
mira

torstai 5. maaliskuuta 2015

“He who says he can and he who says he can’t are both usually right”

Sain eilen itelleni muutaman studiokuvista, ja myöhemmin niitä on tulossa vielä lisää! Tykkäsin kuvista kyllä ihan mielettömästi ja yhteistyö sujui kuvaajan Anssi Laurin kanssa kieltämättä tosi mutkattomasti kaikkineen. Vähän mietin, että kuinkakohan menee kuvaajalla hermo, koska vaikka kroppaa jonkun verran osaan hallita, niin omia kasvoja en. Oon vähän turhankin ilmeikäs tyyppi, mutta kameran edessä oikeiden ilmeiden löytäminen on vielä melkonen haaste, mutta kuvaaja osas kyllä auttaa tässäkin asiassa -onneksi. Näissä ekan satsin tuotoksissa on kyllä enemmänkin kasvot pienemmässä osassa, ja luultavasti juuri siksi valitsinkin nämä kuvat, koska sain valita muutaman, jotka Anssi sai lähettää mulle nopeammalla aikataululla. Kiitoksia ihan järkyttävästi vielä kuvaajalle!

Olin viime yön yökylässä rakkaan Katjan luona, ja aamu vietettiin kunnon reenin jälkeen kuunnellen motivaatiopuheita. Ajattelin ensin kirjotella omista kuulumisista, mutta mulla on niin monta postausidistä tällä hetkellä mielen päällä, niin haluan alottaa tästä motivaatiopuolen tekstistä.


Tätä tekstiä on tällä kertaa jotenkin hieman hankala alottaa, mutta lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että kuten joissain kuvissa on saattanu vilahtaa, mulla on kyljessä mua motivoiva, ja mulle tosi tärkeä lause tatuoituna. "It's about how hard you can get hit and keep moving forward." Se on lause, joka tiivistää mun omaa elämää, niin monelta osa-alueelta. Arvatkaa tykkääkö joku Rocky-leffoista fanaattisesti..
Joka tapauksessa, mulla on ollut monta hienoa mahdollisuutta jäädä tuleen makaamaan. Epäonnistumisia tulee, ja alamäkiä menee. Mutta se on kiinni siitä asenteesta, miten kohtaat jokasen haasteellisen asian. Enkä puhu nyt ainoastaan urheilusta. Elämä on raakaa, ja elämässä tulee menetyksiä. Mutta jos asiaa ei voi muuttaa, hyväksy se. Tee asialle jotain, mee eteenpäin. 

Mun luotto elämään on todella suuri. Kaikesta selviää, kaiken saa järjestymään, jos vaan on valmis tekemään töitä asioiden eteen. En koe pelkääväni nykyään oikeastaan mitään. Kaikki mitä elämässä tulee vastaan, otetaan haasteena. Se opettaa, se antaa ja se ottaa. Kyse on siitä, miten reagoit. Tulevaisuutta ei kannata pelätä, asiat pitää kohdata hetki kerrallaan, ja se on mahdollista silloin, kun tietää, että tekee lujasti töitä niiden eteen. Sillon pystyy katsomaan itseään peilistä, ja sanomaan ääneen, minä annoin kaikkeni. Silloin ei tarvitse pelätä. Mun äiti on hokenu aina "elä niin, että voit katsoa itseäsi peilistä silmiin." Ja tuo lause on niin totta. En minäkään ole aina voinut, mutta kasvan joka päivä, olen halunnut olla parempi versio itsestäni, ja sen eteen on kyllä tehty valintoja ja työtä.

Tärkeää tässä maailmassa on myös se, miten määrittelet itsesi. Minäkin oon määritelly itteni joskus muiden kautta. Mikä on muiden käsitys minusta, miten saan muut ajattelemaan hyvää itsestäni. Miten miellytän, miten kannattaisi valita. Kesti aikaa ymmärtää, että itse määritän, kuka minä olen. Kukaan muu ei ole vastuussa mun onnellisuudesta, enkä voi elää kenenkään muun elämää. Tällä en tarkoita itsekkyyttä, paitsi terveellä tavalla. Jos elää niin kuin muut haluaa, silloin on oikeasti itsekäs. Koska se satuttaa ympärillä olevia, jos elää valheessa muiden ihmisten vuoksi. Joten määrittele itsesi. Et voi syyttää muita siitä mitä olet, tee asioille jotain. Se miten reagoit itseesi, heijastuu myös muihin. Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi, silloin voit elää paljon helpommin. Ole kunnioittava ja ystävällinen, mutta älä anna muiden määritellä itseäsi.

Lisäksi oon oppinu eräältä läheiseltä ihmiseltä, että kaikki on mahdollista, jos oikeasti haluaa tarpeaksi, jos on valmis uhraamaan tarpeeksi. Oletko? Ootko valmis luopumaan siitä, mitä olet nyt, sillä uutta ei voi tulla vanhan tilalle, ellei päästä irti. Jäätkö paikallesi, vai otatko riskejä, annatko kehitykselle mahdollisuuden ja tilaa?

Opi epäonnistumisista. En oo tietääkseni tavannu yhtään oikeasti vahvaa ihmistä, jolla ei olis vaikeuksia takana. Niin kliseistä, mutta kaikella on tarkotuksensa, myös ikävillä asioilla, niistä vaan oppii niin paljon. Käytä niitä apuna rakentamaan parempi sinä. Elä intohimolla, ihan kaiken suhteen. Sillon saat tästä maailmasta paljon enemmän irti. Aika on rajallista, joten kannattaako sitä käyttää paikallaan seisomiseen?

Lisäksi harvat asiat tässä maailmassa tulee ilmaseksi. Mun motivaatio moneen asiaan on todella korkealla. Mutta jos mietitään tämän lajin kannalta, minkä olen valinnut, mulla on korkeat tavotteet. Tärkeää on pysyä nöyränä, koska sillon kehitystä tapahtuu. Tiedän, ettei sinne huipulle nousta ilmaseksi, joten oon valmis ottamaan joka ikisen opetuksen vastaan, ja tekemään duunia. Aion rakentaa tieni sinne korkealle. Vaikka kaatuisin matkalla, en aio miettiä, näkikö kukaan. Vaan aio nousta entistä kovempana ja varmempana ylös. Kun tiedän, minne haluan, olen valmis punnitsemaan asioita, miten elän tänään, mitä valitsen, jotta pystyn rakentamaan matkaani sinne. Mulla on tietty arvomaailma, joka määrittelee mun kokonaismatkaa elämässä. Sen sanon, että ihmissuhteet ja perhe on mulle tärkeintä. Mikään, ei yhtään mikään mene niiden edelle. Mutta mulla on mahtava lähipiiri, joka tukee mun matkaa täysillä, siksi tämä matka on niin paljon helpompi.


Mulla on ihan jäätävän kova motivaatio, menee kylmät väreet, kun mietin näitä asioita. Mietin tosissaan todella paljon asioita, olen hionut ja kasvattanut omaa asennetta elämään. Yritän kasvattaa itteä joka päivä. Siksi ne asiat on tuolla ajatuksissa jäsenneltynä paljon paremmin, kuin miten ne kirjotan. 


Tässä on vielä mun motivaatiovideo, johon sisällytetty niin monta sanaa, jotka kiteyttää meikkiksen motivaatiota.


xoxo
mira



tiistai 3. maaliskuuta 2015

hyvä viilis

Se on jännä, miten hiilarien määrä vaikuttaa heti tuohon jaksamiseen ja vireystasoon. Lisäksi meillä on nyt koulusta se itseopiskeluviikko aka hiihtoloma menossa, niin sai heräillä aivan rauhassa ja nauttia ison aamupuuron hitaasti, ah.
Käväsin tekemässä kunnon jalkareenin, ja meni niin perille, ettei aikoihin. Tosin paikat oli niistä kuvauksista kevyesti jumissa, joten tuntuma tänään oli valmiiksi hyvä.




Paineet on tullu takasin, ja mukavan kivan pienen nestepöhön kroppa on vetäny itteensä kokonaisvaltaisesti, ennenkun alkaa taas kroppa tottumaan ja toimimaan hiilarien kanssa kunnolla. Mulla se ainakin ottaa oman aikansa. Vettä oon yrittäny juoda kunnolla, vaikken tiedä onko sillä siihen nestepöhöön mitään ainakaan positiivista vaikutusta, varmaan vaan imasee vielä paremmin itteensä, mene ja tiedä taas näistä jutuista. Mutta jano on kyllä ollut koko ajan.

Päivän syömisistä sen verran, että muuten on menty ohjeitten mukaan, mutta korvasin riisin määrästä osan tolla leivällä, koska se on mun pahe -jos ette oo vielä huomannu :--D Salaatin avokadot vielä kun latoo tohon päälle suolan kera, niin avot.

en ymmärrä mistä nyt taas kiikastaa, kun tää blogi kääntää tän kuvan joka kerta tälleen kenolleen


Mutta nyt illalla pidettiin kauan odotettu ystäväiltama Marin kanssa, ja tehtiin vähän lohta ja bataattia, sekä jäätävä salaattisetti. Bataatti tosin kuuluukin aika isolla määrällä mun ruokkikseen, mutta ehkä sillon noita ei kumminkaan uiteta öljyssä, kuten tänään :--D Ja lisäksi ostin puolellatoista eurolla makuunikarkkia, jotka toimi jälkkärinä. Mutta seura oli mitä parhainta, ihana ilta <3 Työpäiväkin meni tänään hyvin, ja huomenna olis suuntana sitten hetkeksi kotikoti Oulu. Fiilis kohillaan.


Aamureeni pitäis vielä ennen reissua käydä tekemässä, ja pakatakki täytyis. Joten heido!

xoxo
mira

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

kuvauspäivä ja hiilaria

Viikko on taas rutisteltu kasaan ja samoin välidietti. Perjantaina aloin miettimään tämän päivän studiokuvauksia, ja salilla kattelin vähän, miltä se kunto näyttää. Hiilariton olemus on mun kohdalla tyhjä ja raasumainen, joten pistin koutsille viestiä, saisinko vähän tankkailla, että saa jotakin mallia kroppaan tätä päivää varten. Ja ilonen vastaus sieltä heitettiin takasin, joten hiilaria on syöty viikonloppu.

 kaikki ei oo niin fresssejä perjantai-illan reenillä..

iltamasu

Tänään lopetin kuvausten jälkeen dietin "virallisesti" (syömällä Quest Barin), niin ei tarvinnut kriiseillä Tornion päässä eväspurnukoiden kanssa pahemmin (hehtaarin kokonen laukku oli jo täynnä), ja pääsen huomenna alottamaan uudella ruokkiksella, eli vaikka dietti on ohi, niin valmiilla ruokavaliolla jatketaan, tosin isommilla hiilarimäärillä. Itse asiassa tuo ruokien roudaaminen on nykyään niin helppoa, kun viimein aloin tällä dietillä alussa tekemään ruokapreppejä, eli viikon ruuat valmiiksi pakkaseen. Ei tartte kun sieltä nostaa pussukka sulamaan, ja ääntä kohden. 


Eli tänään tosiaan tyttäret kävi noukkimassa meikkiksen autoon aamulla kahdeksalta, suunta kohti Torniota, ja siellä vierähtikin se pari tuntia kuvauksissa. Toivotaan, että saadaan tänne mahollisimman pian materiaalia! Kuvausten jälkeen suuntasin ensin Rajalla kauppakeskukseen kiertelemään, mutta päätinkin suunnata käväseen Haaparannan puolella, ja pienten eksymisten (kyllä- sielläkin voi mennä hukkaan, koska miten voi olla niin huonosti pyöräteitä?! Vikahan ei ollut suunnistajassa.) jälkeen, kertyi kävelylenkiksi puolentoista tunnin reissu. Suuntasin takasin kauppakeskukseen, ja päätin mennä Picniciin syömään, sekä tuhlaamaan aikaa odotellen, että tyttöjen tiimipäivä loppuu.


En ymmärrä salaatinkastikkeita, MUTTA - tuo leipä on niin mun heikkous..


Kotiinviemisiksi lähti myös oreo- suklaata, sekä muutama lions-patukka, mutta ne päätyy tuliaisiksi, ja mä keskityin mun heikkouteen, eli leipään :--D En ymmärrä, miten tollanen kovakuorinen leipä voi olla vaan niin maailman parasta ikinä. 

kaunis sumuinen taidekuva eväistä

Nyt illalla suuntaan vielä syömään ulos, joten ihan mukava dietin päätös. Huomenna jatketaan taas uudella ohjelmalla, mutta väsyneet päivät on nyt hetkeksi ohi. Katotaan kuinka tukossa sitä tänään illalla on, vaikka suht maltillisesti onkin päivästä nautiskeltu. Kroppa shokissa, kun upottaa masuun muutakin, kuin kanaa ja salaattia.


Kuullaan!

xoxo
mira

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

turnausväsymys

Just ku luulin handlaavani kaiken, niin iski aivan järkyttävä turnausväsymys tätä viikkoa kohtaan. Eilen oli vasta tiistai, ja mun kotiin paluu 13 tuntisen päivän jälkeen näytti tältä:


Superväsymyksen lisäksi löysin itteni ajattelemasta, että pakko saada hiilaria, että tää on vaan välidietti, ja jos alottaisin aikasemmin hiilarien palautuksen, niin oisko se paha. No ei se ois varmastikkaan paha fyysisessä maailmassa, mutta henkisesti olis tosi lapsellista antaa kiukkupäivän vaikuttaa niin pienestä. Onneksi vaan leikittelin ajatuksella, sillä koko ajan päälinjana on hoitaa hommat loppuun asti, eli en siis ollut luovuttamassa. Mutta mieli leikitteli asialla, ja siitä huomaa, että nyt ollaan pari päivää menty jaksamisen rajamailla. 

Vaikka olinkin eilisen hieman toisessa maailmassa, sain yhen parhaimmista jalkareeneistä tehtyä. (Hengasin kyllä koko reenin omassa pienessä kuplassani, jossa ajatuksia ei liiku mihinkään suuntaan.) Mulla harvoin, mutta joskus, vetää esimerkiksi kunnon pakarareenit lihakset niin kirralle, että tietyt hermot säteilee ja aiheuttaa puutumista. Tänään onkin sitten oikean etureiden hermotus ollu melkosen hakusessa, mutta tää on asia, jonka oon joskus alansa asiantuntijoilta kysyny, ja on kuulemma ihan fine, että lihaskireyksistä johtuvia väliaikasia hermopuristuksia löytyy. Mukavaa.


Tämäkin päivä mentiin vielä nälässä ja vähän hitaalla modella, mutta nyt iltaa kohden on helpottanu, ja suurin tekijä mikä tässä hommassa nyt taas oli oikeasti, on mun ajanhallinta. Meillä on perjantaina tentti, johon piti lukea muiden tehtävien ohella 250 sivunen tenttikirja, ja alotin sen homman vasta maanantaina. Sain tuossa tunteroinen sitten laitettua kirjan takakannen kiinni, ja siihen loppu samalla nuutunut olotila. Wohoo! Otan ton koulun melko tosissaan, ja haluan panostaa siihen kunnolla, joten sitten tulee uhrattua sille paljon aikaa, niinku kuuluukin. Multa kyseltiinkin tästä ajankäytön hallinnasta, ja nämä pari viikkoa on tosi kiireisiä. Mutta ne jaksaa hyvin, kun muistaa, että kaikki on vaan väliaikasta, ja kohta on taas aikaa ottaa rennommin :--). 

tässä on istuttu tämän viikon illat

Oon myös oppinu itestäni, että rakastan nykyään kaikenlaisia projekteja. Oon lisäksi tosi määrätietonen, ja jos päätän tehä jonkun asian, niin se myös tehdään. Tää on samalla tosi hyvä puoli, mutta joskus se kolahtaa omaan nilkkaan. Kuten nyt, mutta päätin tänään päivällä, että selvä homma, siirretään salireeni toiselle päivälle, en ota enempää duunia tälle viikolle, ja menen kotiin lukemaan sen tenttikirjan loppuun, niin johan helpotti. Onneksi osaan tehä tarvittavia muutoksia, joten ei mee ihan suorittamiseksi hommat, vaan osaa edelleen nauttia arjesta/asioista ja arvostaa omaa elämää.
Musta kyllä löytyy myös se toinen puoli, jollon voin maata koko päivän kotona tekemättä mitään, tai istua ystävien kanssa kahvilla toimettomana, ja nauttia siitäkin. Pitää vaan muistaa se tasapaino näiden puolien välillä ! 


Mutta tosiaan, viimiset kaks koulupäivää on lyhyitä, lisäksi sopiva määrä duunia, salitreenit, ja vielä viikonlopuksi lukkiudun kotiin hoitamaan vikat raportit ja tehtävät, ennen hiihtolomaa, niin ei tarvi sen aikana miettiä niitä juttuja ollenkaan.

Ja kuten huomaa, oon ostanu uudet rakkaustrikoot <3

Ei kai siinä sen kummosempaa, nyt nautin sohvalla ja iloitsen siitä, kun kello ei soi huomenna liian aikasin.

xoxo
mira

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

sunnuntailöpinää


Kiireviikko taas takanapäin, kalenteriinkin piti kirjottaa, että nyt tyttö hyvä vähän vapaatakin välillä. Ton aamun salireeninki kalenterista siirsin lauantaille, joten tänään on vaan nautiskeltu olemisesta lepopäivän merkeissä kolmen jälkeen. Ja käväsin ulkoilmassa lataamassa akkuja, tekee välillä niin hyvää, suosittelen. Pääsee pois suurkaupungin aka Rollocityn melskeestä, vaikkei nyt kovin kaukana tullu oltua.


Viikko on näköjään puhelimen kuva-arkiston mukaan tullu kulutettua pikkuhiljaa kuoriutuneiden vattalihasten hämmästelyyn.


Paino on tullu ihmeellisen hyvin alas, koska alin paino oli pikkasen alle 54 kgeen. Tulevalla viikolla ilmeisesti pääsen käväsemään inbodyssa, ja mielenkiintosta nähä, mitä se sanoo. Yksi viikko siis tosiaan tätä välidiettiä jäljellä, ja on kyllä ollu mukavaa hommaa. Ihana nähdä, että kroppa toimii ja ottaa diettiä hyvin vastaan. Tietää vähän, minkä tyyppistä kuntoa kisoihin on viemässä, ja kyllähän tää kiristely antaa aina lisäbuustia koko hommaan !
 Diettaaminen on vaan mukavaa hommaa, paitsi sitten ihan ne viimisimmät ja lagisimmat viikot ei ole enää mitään glamouria, toisin kun vois luulla. Vaikka loppukesästä kroppa olisi kuinka ihanassa biitsikunnossa, niin sitä linnottautuu kotiin väkisin, ja laittaa ehkä ne toiset villasukat ensimäisten päälle. Nimimerkillä, nukun yöni huppari päällä jo nyt, koska kylmä all the time.


Tän välkkäridietin loppuun lähden ensi sunnuntaiksi Tornioon kuvauksiin. Tarkotuksena olis kuvata sirkustyyppisiä juttuja, ja oli kyllä hieno homma saada tällänen mahollisuus! Parasta silti koko reissussa on päästä kevään diettiläisten autokyytiin (menevät sanomaan terve koutsillensa) ja saada vähän vertaistukea. Näistä hommista nimittäin puhuu nykyään enempi ja enempi mielummin sellasten ihmisten kanssa, jotka lajia harrastaa.Nyt kun koko fitnesbuumi on päällä, niin meinaa tulla välillä olo, että "vouhotan" lajista, vaikken hommaa siltä kantilta tarkottaiskaan. 

Musta on itseasiassa hienoa, että laji on noussut pinnalle, ja kilpailijoita tulee lisää, koska sen myötä taso kasvaa ihan silmittömästi. Pitää paiskia kunnolla hommia ja olla tietotaitoa, että siellä lavalla pääsisi eliminaatiokierrokselta edes jatkoon! Toivottavasti vaan kaikki löytää pätevän valmentajan, joka ei pelkästään rahasta, ja pilaa urheilijoiden terveyttä, vaan uskaltaisi sanoa valmennettavalle sellaisen tavoite-aikataulun, mikä voidaan toteuttaa järkevästi. Tosin kaikki valmennettavat ei hyväksy kuulla hidasta aikataulukohtaloa. Hommat voidaan mun mielestä tehdä kaikkien kanssa turvallisesti, jos on malttia. 
Nykyään tuntuu, että kaikilla on joka paikkaan kiire. Mullakin taisi olla lauteille ekalla kierroksella kiire, mutta päätös oli päätös, jota kohti halusin mennä. Tänä vuonna epäilin, kerkeänkö syksyksi sellaiseen kuntoon, mihin haluan, mutta luotan valkun sanaan, ja sieltä on tullut vihreä valo. Oma koutsi on kyllä näyttänyt mulle luotettavuutensa, sillä kun mun kroppa alko reistailemaan, teki hän mun terveyden kannalta oikeat päätökset ! 


Tää mun leipomisvietti on muuten karannut ihan käsistä. Perhettä tulee huomenna Oulusta käymään kylässä, joten innostuin, ja leipasin porkkanapiirakan...ja kindermuffinseja. Joista tuli kyllä enempi keksin mallisia, kuin muffinseja. Eli voi se mennä täälläkin välillä hankeen :--D. Mutta nyt myönnän, että laitoin pakkaseen muutaman niistä itteä odottamaan, sillä tiedän, että tuolla ohjeella maku on täydellinen, vaikkei ulkomuoto olisikaan. Mikä ihmeen pesänrakennusvietti mulle on iskeny, vai onko se tämä dietti. En enää tiedä :--D 


Joka tapauksessa, muksaa sunnuntaita !

xoxo
mira

perjantai 20. helmikuuta 2015

Herkuttelu ON/OFF ?

Viime yön postaukseen en tosiaan jaksanut alkaa kirjottamaan enää mistään muusta, sillä herätyskello soi siinä seittemän aikaan, mutta nyt on hyvä väli taas riimitellä. Onneksi alkaa viikonloppu, joka on tosin töitä sisältävä suurimmaksi osaksi, mutta vähän rennommalla sykkeellä saa edetä, kun ei tarvi kouluun polkea. :--) Ja tän viikon tentit on ohi, joten ei tartte koko aikaa olla nenä kiinni kirjassa, ainakaan ennen sunnuntaita.

Kunto on alkanu näyttämään omaan silmään ihan mukavalta, sillä nyt huomaa, että paino on sen nelisen kiloa noin tullut alaspäin. Alkuviikosta reenille lähtö tuntu jotenkin vaikealta, mutta kun sinne jalkajumpalle sai lähdettyä, niin buusti on taas herätelty henkiin. Se on jännä, miten "pidempi" tauko saa sen salille lähtemisen jotenkin vaikeaksi, ja sitten huomaa taas miten ihanaa hommaa se on! 


Kyllä sitä fläsää vielä on, ja saakin olla, ei ihan kisapainoa kuitenkaan haeta. Kisoihin on kuitenkin se puoli vuotta aikaa, ja lihasta pitäis vielä hioa parempaan kuntoon.

Mutta aihe josta halusin raapustella, on syöminen ja herkuttelu. Mikä sai mut ajattelemaan tätä asiaa, oli keskiviikon Jutta ja puolen vuoden superdieetit-jakso. Siinä oli henkilö, jolla motivaatio ja jaksaminen meinas horjua tiukalla dietillä. Omasta mielestä, oli ihan huippuhyvä ratkasu vapauttaa tiukan linjan ruokavalio, ja saada se elämänrytmi normaaliksi, niin, että dietin jälkeen koko homma ei palaa takasin vanhaan systeemiin. Enempää en jakson toimintaan puutu, mutta ihan omaa näkökulmaa aattelin laittaa ylös.

Kova dietti ja siinä pysyminen on suurimmalle osalle helppoa kun heinänteko. Monet aina ihmettelee, miten tollasta hommaa voi jaksaa tai tehdä, mutta oon ihan varma, että melkein kaikki pystyis siihen hommaan jollain tasolla. Ei kaikki "fitness-ihmiset" ole grammatarkalla ruokkiksella ympäri vuoden. Myös kilpailijat yleensä herkuttelee välillä, ja syö jotain muutakin kuin kanaa. Se on sen dietin ajanjakso, jolloin ollaan supertiukkiksia. Ja uskon, että se ei ole todellakaan se vaikein osuus.

Ja se mihin tällä asialla tähtään, on se dietin jälkeinen aika. Monet kisaajat menee sekasin kisakauden jälkeen, ruokavalio karkaa käsistä, ja mitä oon ymmärtäny, tää on aika "normaalia" monille, jotka saa ihka ensimäisen diettinsä vietyä läpi. Mulle kävi näin. Kuvittelin, että homma on hanskassa, varsinkin, kun oma syöminen on lähes aina ollu tosi fiksua ja siistiä, olen syönyt terveellisesti suurimman osan elämästä. Olin siis sataprossasen varma, että dietin jälkeen on helppo palautella kroppa fiksusti ja asiallisesti. Ei ollut. Vaikka se ei kokonaan käsistä lähtenyt, niin ei sitä mun palautumista voinut kovin järkeväksi sanoa. Valmentaja kyllä anto ohjeistuksen ja ruokavalion, mutta en minä siinä hirveästi ekoja kuukausia pysynyt, joten ei ollut muusta, kuin itsestä kiinni.

Sen jälkeen, kun se pohjaton nälkä alkoi hiipumaan, ruokavalio muuttui aika lailla automaattisesti hyväksi ja normaaliksi. Mutta kyllä sitä mietti, mitä tuossa muutaman kuukauden aikana tapahtui, vaikkei se offi käsistä karannutkaan fyysisen olomuodon kannalta. Mutta henkisesti siinä oli prosessoitavaa.

Mulla on henkilökohtasesti ollut ennen sellanen tapa, että jos kaupasta puolen kilon karkkipussi ostetaan, niin se myös syödään saman illan aikana, aina. Vähän niin kuin se olisi ollut jonkunlainen pakko. Sen pussin jättäminen kauppaan oli helppoa, mutta jos se oli käden ulottuvilla, niin jemmakarkkia ei kyllä jäänyt. Lisäksi haistoin ihan varmasti, jos jossain kaapin kätkössä oli joku herkun jämä. Tai vanhemmilla kylässä kolusin herkkukätköt läpi. Ja tämä on sellanen asia, minkä olen sisäistänyt ja oppinut viimisen vuoden aikana! Kolme vuotta kesti tässä prosessissa suunnilleen oppia siihen, että se karkki ei katoa tästä maailmasta. Nykyään pystyn ottamaan pussista kourallisen, ja jos ei enää mieli tee, niin on helppoa jättää loput syömättä, ja säästää seuravaa kertaa varten. Kolme vuotta, näin yksinkertasen tavan oppimiseen, vaikka se normaali ruokavalio herkkujen ympärillä on ollut aivan terveellistä. Silti. 

Mulla on tälläkin hetkellä kaapissa ylijääneitä karkkeja, leivontasuklaata, keksejä, prodepatukoita, ja oli siellä avattu sipsipussikin, mutta sen vein tyttöjeniltaan, kun ei ollut muuta viemistä. Ja ne voi olla siellä ihan rauhassa. Ei tee mieli. Jotenkin sillon, kun tässä ei ollut vielä oikeaa suhtautumista, tuntu, että jos en nyt syö niitä, niin ne ei odota mua. En oikein osaa selittää, mutta nyt se suhtautuminen ruokaan on niin normaalia ja loogista, että ympäri vuotinen syöminen järkevästi on helppoa. Makuuniinkaan ei mene enää montaa euroa, kun se pussin koko on pienentynyt yli puolella. Ei tarvitse ottaa puolta kiloa kaikkea sen takia, kun tänään on kerran sallittu herkkupäivä itselle. Vaan ottaa muutaman karkin mitä mieli sattuu tekemään, ja ens kerralla vaikka lisää. Ei ähkyä, ei huonoa oloa, ja hyvä mieli. Se pieni määrä riittää hyvin. Mutta ei aina ole ollut niin.

Kuulostaa ehkä oudolta suhtautumiselta syömiseen, mutta tiedän, että niin monille on olemassa se ON/OFF vaihe. Joko ollaan täysin ilman tai sitten vedetään, kuin viimistä päivää.

Ja nyt mitä hain tällä hommalla, on se, että kun ihminen, joka on syönyt miten sattuu vuosia, laitetaan tiukalle dietille, ja sen jälkeen jätetään tyhjän päälle, miten käy? Ihanteellinen tilanne olisi, jos "elämäntapa" jäisi päälle, ja osattaisiin syödä ihanasti ja mahtavasti yms. Mutta ei aina mene kaikki niin kuin elokuvissa. Jos mulla ja niin monilla on kisadietin jälkeen vaikeuksia, niin mitä se on ihmisillä, jotka on tottuneet syömään mitä sattuu? Kuukausien ajan kaikki se entinen ihana on _kielletty_. Ja sitten on taas vapaat kädet. Ihminen himoaa sitä, mikä on ehdottomasti kielletty. Ja siksi musta oli ihan loistava ratkasu antaa sille henkilölle rennonpi ote. Mene tämän mukaan, mutta jos on iso tarve saada herkkua, niin ota. Pääasiallisesti kuitenkin ohjeet ja ruokkis löyty, mutta ei paniikkia tai pakkoa, ei stressiä.  Ei ollut enää sanaa pakko. Ja sitä kautta henkilö oppi, että tekee asiaa vain ja ainoastaan itselleen. Omalle terveydelle ja hyvinvoinnille. Ei valmentajalle, tai sosiaalisen paineen vuoksi. Stressistä ruokkista kohtaan vois melkein kirjottaa ihan oman lukunsa. Tai stressistä muutenkin.

Tää on mun mielestä niin tärkeä aihe. Pitäisi olla joku dietiltä pois ohjaus. Jotta se homma ei karkaisi ihmisiltä käsistä. Monet sanoo myös, että pakko kieltää itseltä kaikki herkut, kun ei pysty siihen, että otetaan vain vähän, ja sitten ei tartte enää. Hei, jos mulla meni kolme vuotta tässä homman sisäistämisessä, niin sulla ei ole mitään hätää. Herättele omia ajatuksia ja suhtautumista ruokaan ja herkkuihin. Miksi, miten, milloin, missä tilanteessa? Herkut ei lopu maailmasta kesken, niin kauan kuin tiedostat, että elämä jatkuu, ja huomennakin on kauppa auki, niin helpottaa huomattavasti jättää tältä päivältä herkku syömättä, ja tehdä jotain mistä tulee parempi olo. 

Toivottavasti herätti jotain ajatuksia. Ei stressiä, hakuna matata ja sitä rataa. Ole itelles armollinen, Elä kehitä asioista itelles pakkomiellettä ja mörköä, joka kummittelee takaraivossa koko ajan. Helpottaa elämää taas huomattavasti.

xoxo
mira

ps. en ole ennen tajunnut, että teehen voi laittaa kanelia ! Ahh. Kiitos Sannu vinkistä <3