lauantai 17. syyskuuta 2016

stressinhallintaa

"Yllättävintä on ihminen. Hän uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä. Seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."    Dalai Lama




Stressinhallinta on nykyään yksi tärkeimmistä seikoista terveyteeni liittyen, jota koetan kehittää. Opettelen ja kehityn joka päivä tässä asiassa, ja totta kai otan myös takapakkeja. 
Stressiä pitää olla jokaisen elämässä, sillä hyvä stressi on elinehto meille, ilman sitä olisimme täysin toimintakyvyttömiä. Huonoa stressiäkin takuuvarmasti löytyy kaikkien takataskusta silloin tällöin, mutta toivottavasti kohtuullisesti.

Olen tällä hetkellä mökillä ja minulla on kaikki yksinkertaisesti juuri nyt täydellisen hyvin. Olen aamulla heräillyt, syönyt rauhallisen aamiaisen, joogannut, nukkunut päiväunet, lukenut yhden kirjan loppuun, lukenut lehtiä, syönyt terveellisen ja ravitsevan lounaan, opetellut lasten kanssa kuperkeikkaa ja seurustellut muiden ihmisten kanssa. Tarkoitus on käydä luonnossa kävelemässä, ehkä käydä miehen ja koiran mukana metsästyspuuhissa, saunoa ja katsoa eilinen Vain Elämää –jakso tallenteelta kun lapset nukahtavat. Pääasiassa ottaa siis rennosti ja hitaasti.



Mielestäni jokaisen ihmisen kannattaisi ainakin miettiä, mitä tekisi, jos olisi käytettävissä juuri tällainen rauhallinen ja rento viikonloppu mökillä tai jossain muualla mieleisessä paikassa. Mitä sinä tekisit? Jotain spesifiä? Jos koet suunnatonta stressiä ja vastaat silti kysymykseen ”nautin arjen pienistä asioista.” niin silloin en tarkoita niitä asioita tai tekoja.



Minä esimerkiksi luen paljon, rakastan kirjoja, oli ne vapaa-ajan kirjoja, tietokirjoja, koulukirjoja, mitä kirjoja tahansa. Minulla on aina luettavana kirja, jos toinenkin. Joka reissussa on kirja mukana ja haaveilen tummanpuhuvasta kirjastohuoneesta korkealla huonekorkeudella. Minulla on sinne sopiva lukutuolikin, sellainen tummapuinen, leveät käsinojat omaava tuoli.

Lisäksi haluan liikuttaa kehoani, tänään lempeästi, mutta liikuttaa joka tapauksessa. Aamulla olo selässä ja jaloissa tuntui hieman kankealta, mutta lempeä ja vahva jooga sai aikaan lämpimän, vetreän ja hyvän olon. Minulla itselläni on useita rentoutumistapoja. Tosin niiden vastapainoksi kehoni ja mieleni edellyttää, sekä kaipaa raskasta liikuntaa ja vauhtia arjessa. Muutoin ahdistun liiallisesta olemisesta ja rentouttava elämänkulku muuttuu ahdistavaksi vetelehtelyksi.  

Sellaiset asiat, jotka saavat mielesi rennoksi ja sykkeesi laskemaan, olisi hyvä sisällyttää ja integroida myös arkeen. Ja edes kymmenen minuuttia on täysin mahdollista sisällyttää jokaisen arkeen. 
Tuhlaat aikaasi paljon turhempiinkin asioihin. 

Olen ottanut kolmen viikon kokeilun, ja poistin puhelimestani facebook-sovelluksen täysin. Käyn katsomassa facebookin kerran tai kahdesti päivän aikana. Juuri silloin, kun itse haluan, enkä silloin, kun sovellus herättää huomioni ilmoituksellaan. Päivästäni on vapautunut jo nyt uskomattoman paljon aikaa. En pidä älypuhelimen näpräämisestä, mutta silti tylsistyessäni olen huomannut, että alan automaattisesti selaamaan puhelinta. Nyt tietoisesti järjestän itselleni jotain järkevämpää tekemistä. Oli se sitten 10 minuutin lukuhetki, meditaatiohetki tai hengähdystauko, niin sen voima on uskomaton.



Puhelimen selaaminen on itselläni lähinnä tapa. Ja jo yhden sovelluksen poistaminen on herättänyt. Minun ei tarvitse olla ajan hermolla joka paikassa. Vaikka päivän vilinän jälkeen voisi tuntua hyvältä ajatukselta viettää ansaittu some-hetki zombiena, ei se ehkä olekaan paras idea, sillä aivot ovat edelleen virittyneessä tilassa, eivätkä saa palautua.

Enempää en kuitenkaan sosiaalisen median tai älypuhelimen käytöstä saarnaa tässä postauksessa, olen vain havainnut sen koukuttavan ominaisuuden. Jos kolmen viikon kokeilun jälkeen en ole tyytyväinen, voin aina ladata sovelluksen takaisin.

Rentouttavia lyhyitä hetkiä kannattaa mielestäni ripotella elämäänsä pitkin päivää, silloin hyvä moodi pysyy yllä ja palauttavat hetket tukevat arjessa jaksamista.

Mene esimerkiksi 15 minuuttia aikaisemmin nukkumaan ja herää myös 15 minuuttia aikaisemmin, nauti aamiaisesi rauhallisesti hyvää musiikkia kuunnellen. Itse katson aamupalaa syödessäni Gilmoren tyttöjä sen parikymmentä minuuttia, tarpeeksi lempeä sarja aamuihini. Vatsakin tykkää, kun aterian ääreen rauhoittuu. Laske vaikkapa lusikka alas jokaisen lusikallisen välissä. Tällöin et tule hotkineeksi aamiaista. Samaa käytäntöä harrastan usein muillakin aterioilla, olen nimittäin tottunut syömään nopeasti. Lisäksi ulkoilu aamuisin herättää ja kokoaa ajatukset -koiran kanssa tai ilman



Päivällä pidä pieni meditaatio/rentoutumishetki. Luin Erik Bertrand Larssenin kirjasta Helvetinviikko ohjeen rentoutua täysin tuolissa siten, että pitää avainnippua nyrkissään kämmenselkä ylöspäin osoittaen. Jos nukahdat, avainnippu putoaa, havahdut ja sinun on aika jatkaa töitäsi. Kätevä pikalevähdys, jonka jälkeen on energisempi olo. Päiväunet ja lepohetket ovat mielestäni hyödyllisiä, jos ne eivät venähdä 15-20 minuuttia pidemmälle.

Illalla harrastan itse usein vaikkapa sitä lukemista. Se rentouttaa. Tapa joka minulla on nyt viime kevään dieetin takia jäänyt pidemmäksi aikaa, on kiitollisuuskirjasen kirjoittaminen. Se on sänkymme alla vetolaatikossa, ja nyt kotiin palatessa palaan tähän tapaani uudelleen. Minua harmittaa, että luistin kirjoittamisesta näin pitkään, se sai aina hyvälle mielelle. Minua kiehtoo myös ajatus kirjasesta, sillä se jää joskus tulevaisuudessa muistoksi lapsilleni ja lastenlapsilleni.

 Ennemmin jätän ennen silmieni sulkemista mieleeni asiat, joista olen kiitollinen tässä päivässä, kuin ihmisten ihmeelliset tilapäivitykset, anteeksi vain.



Joka tapauksessa ymmärsin täällä mökillä, kuinka nämä pienet seikat vaikuttavat mielialaani. Usein arjessa mieltäni saattaa harmittaa (raivostuttaa) leivänmurut pöydällä, mutta jo pienen joogatuokion jälkeen ne lähinnä naurattavat vähäpitoisuudellaan. Pienten asioiden ei kannata antaa vaikuttaa mieleesi negatiivisesti, mutta ymmärrän, että joskus stressaantuneena se voi olla vaikeaa. Panosta itseesi pienillä teoilla, jotka saavat sinut edes hymähtämään puolikkaalla hymyllä, silloin sinä ja kaikki ympärilläsi voivat paremmin.

snapchatista voi minut ja Serankin löytää nimimerkillä mirakuisma

Summa summarum -vaikka arkesi on täydellistä ja ihanaa, se voi olla myös melko vauhdikasta. Vaikka nautit ja rakastat menoa, kannattaa elimistösi antaa edes elpyä pieniä hetkiä yöunien lisäksi. Ja ainakin itse osaan nauttia vielä hieman enemmän elämästä, kun luon näitä rauhallisia hetkiä. Ne laskevat verenpainetta, sykettä ja saattavat jopa herätellä parasympaattisen hermoston käyntiin. Siitä löytää tietoa googlaamalla lisää.

Josta puheen ollen --> Ensi viikolla aloitan Firstbeat-mittauksen, josta tuloksia availen myös täällä myöhemmin.

Xoxo

mira

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

ihan että zen

 Terveiset junasta, sillä olen matkalla kohti Vuokattia ja hyvinvointitapahtumaa. (Oikeasti olen jo täällä, postauksen julkaiseminen vain viivästyi!)

 Pääsen ihanan Kristin kutsumana vähän rentoutumaan ja ottamaa omaa aikaa, sekä pienen tauon arjesta, niin ja parasta, näkemään ystävää <3. 
Tänään sain kolmen metrin to-do-listalta taas yhden koulutehtävän viivattua ylitse, ja tentistä marssinkin suoraan kirjastoon palauttamaan tenttimateriaalit ja noutamaan seuraavan kirjan, jonka olin varannut tulevaa tenttiä varten. Tehtäviä riittää koulun puolelta ja niin pitääkin, onneksi on sisäistä motivaatiota ja ala on oikeasti kiinnostava. Kotona mietiskelin ääneen pitäisikö tuo 5cm paksuinen traumatologian kirja napata lisälastiksi reppuun, mutta järjen (miehen) ääni kotona käski ottaa iisisti ja tehdä jotain muuta. Niinpä nappasin vapaa-ajan lukemista (Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino-kirja) ja läppärin, niin pääsi ihan kirjottelemaan omiaankin!

Mutta kuten sanottu, tekee tämä pikku hengähdyspaussi hyvää, nyt keskistyn olennaiseen ja koetan vain olla läsnä siinä hetkessä ja paikassa missä kulloinkin olen. Tervetuloa luennot, treenit, rentoutuminen, jooga ja lähiruokabrunssi!

Itse tapahtuman sisällöstä kirjottelen teille enemmän, sitkun se on ohi. Sitkun se on ohi –miksi pitää kiirehtiä asioiden edelle. Juuri näin, tästä päästäänkin sopivasti aasinsiltana aiheeseen, josta haluan nyt ja tässä kirjoittaa.

Sitku-ajattelun filosofiaa.

Sitkun-suorittajat

Olen harrastanut paljon lenkkeilyä koiran kanssa, ja koettanut opetella sitä, että meidän ei tarvitse Seran kanssa tuulispäänä liitää eteenpäin, kuin maantienkiitäjät konsanaan. ”Sitkun tämä lenkki on nopsaa hoidettu niin voi….”  ”Nytkun ollaan tässä lenkillä..”

joskus pitää/saa pysähtyä ja nauttia

Havahduin yhtenä päivänä koulusta kotiin palatessani että ajatuksenjuoksuni kuulosti lähinnä tältä: nyt on taas kalenterista yksi tehtävä hoidettu, ja seuraavaksi teen tuon, tämän ja sen, jonka jälkeen luen nuo sivut ja etsin lisää lähteitä. Sitkun ne on tehty niin.
 En osaa välillä tarkentaa katsettani siihen hetkeen jossa olen, vaan kiiruhdan jo vasemmalla jalalla seuraavan tehtävän pariin, kun oikea käsi kirjoittaa tehtävää loppuun. Varsinaisesta multitaskingista olen oppinut onneksi pois, mutta liukuhihna pyörittä ketjujaan.

Olen jäänyt itselleni rysän päältä kiinni, ja huomaan kuinka viikot vierii ja homma ei lopu koskaan, vaikka kuinka yrittäisi. En voi ajatella sitkun sitkun sitkun tämä on valmis. Lottoan, että moni ajattelee jotenkin tämän suuntaisesti ”vielä teen tuon homman ja sitten on palaveri ja sen jälkeen sitten on, ja kyllä se siitä sitkun nämä tästä hoitaa alta pois niin onhan sitä aikaa sitten!”

Rakastan käyttää sanontaa ”ei tässä valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire”. Se fiilis on ihana, kun pystyy joustamaan kiireestään ihan vaikka vain kassajonossa, kun edessä oleva henkilö etsii kantiskorttiaan hikikarpalot otsalta valuen epätoivon voimasta, noissa hetkissä koen sellaista valaistumisen ja harmonian tunnetta. Mitä aikuisemmaksi kasvan, sitä vähemmän noita hetkiä tulee automaattisesti.



Ihmiset ajattelee jostain syystä, että ollaan jotenkin onnellisempia seuraavassa hetkessä. ”Kyllä se siitä, kun selviytyy jouluun tästä lukukaudesta.” ”Nyt on vähän hektistä, mutta kunhan nuo työtehtävät saan tehtyä, niin voidaan ottaa rennosti.” Ikävä masentaa, mutta kyllä ne työt tekijänsä löytää. Miksi sitten ei voi nauttia siinä samalla, miksi se on ongelma? Voihan kaiken hoitaa hyvin, laadukkaasti, reippaasti mutta stressaamatta, vai voiko? 

Tuntuu, että sellainen yleinen ilmapiiri vallitsee tässä maailmassa, että et ole mitään, jos ei ole projektien keskellä vain kiireinen. Meillä on kauhea kiire hypätä tehtävästä seuraavaan, pakkomielteisesti kirjataan kalenteriin done-merkkejä ja ei olla koskaan valmiita. Se olisikin kamalaa, jos joskus oltaisiin täysin valmiita, siihen se kehittyminen loppuisi, mutta jutun juju, hoksaatteko? (Sitä paitsi kaikkea voi hienosäätää aina lisää ja lisää..joskus pitää osata irrottaa ote!)

Yritetään juosta sitä kuuluisaa oravanpyörää niin lujaa, että päästäisiin loppuun nopeasti, ja sitten nautitaan, ongelmana tosin on että ei se oravanpyörä vaan lopu. Siksi kannattaakin välillä vaikka keinua siinä pyörässä :-)



Ymmärrän ja seuraan koulussa sitä valmistumisen stressiä. Suorituksia suorituksien perään. Yleinen hälytystila aiheuttaa härdelliä, kun ei olla varmoja mitä se yksi sana tarkoitti, kokonaisuuden ymmärtäminen ei tuota iloa, jos se yksi ainoa sana ei nyt löydy, sitä voidaan kysyä tentissä.

Koulussa ollaan oppimassa, se on paikka, jossa saadaan tehdä tehtäviä, saadaan ratkoa ongelmia ja saadaan pohtia asioita. Se ei ole paikka jossa on pakko olla. Ne tentit ja tehtävät ovat itseä varten. Sitä varten, että se koulu voi tarjota meille parhaimmat mahdolliset eväät työelämään, jotka on luvannutkin. Aina ei ole pakko saada täysiä pisteitä, aina ei tarvitse olla paras. Kaikki ei voi osata kaikkea, eikä tarvitsekaan. Toki kaikilla on pakollisia tehtäviä, mutta olisi hyvä muistaa, että ne oletettavasti ovat pakollisia syystä --> yleensä ne tukevat meidän päätavoitetta.

Mihin meillä on loppupeleissä kiire? Mihin? Jos sun pitää just nyt pysähtyä ja vastata, niin onko sulla vastaus? Tavoitteille tulee olla aina aikamääre, muuten ne jää haaveiksi, mutta silti kannattaa muistaa mikä on tärkeää. Se, että suoriutui kaikesta täydellisesti? Se, että omisti kaiken materian, jonka tienasi kovalla työnteolla? Se, että sai arvostusta ja kunnioitusta, kun hoiti kaiken niin reippaasti? Miekin unohdan sen aina joskus. Perusteet löytyy miksi paiskin paljon hommia, mutta kannattaako unohtaa sitä hetkeä, joka tässä juuri nyt on.

Sitkun-ihmiset ei saa usein siitä sitkun-hetkestä otetta. Se hetki jota odotellaan tulee ja se menee, eikä se oikein tuntunutkaan miltään.



Sitkuttelu-tavoitteet

Sitkun laihdutan viisi kiloa, olen onnellinen.
Sitkun avaan kirjat, niin se opinnäytetyö valmistuu
Sitkun siivoan kellarin komeron, niin voin viedä tästä sisältä nuo tavarat sinne

Sitkun-ihmiset usein tekevät jotain muuta, kuin muuttaa sitkun-asioita, eli asioita joihin haluttaisiin muutosta. Lykätään ja siirretään, juuri nyt ei ole aikaa, mutta sitkun. Ei tartuta toimeen. Tämä on taas hieman erilaista edellisten sitkuttelijoiden kanssa. Ei saada omista unelmista otetta, koska ne on sitkun-luokiteltu. Valitettavaa, mutta sitkun-aikamäärettä ei ole olemassa. On asioita jotka ei tapahdu itsestään. Haaveet jää haaveiksi, jos niille ei aseta aikamäärettä. Ihan oikeasti. Realistisia aikamääreitä kehiin!

 Tai mielialan muutokseen:
Olen onnellinen sitkun… Moni pystyisi jatkamaan tätä lausetta eri tavoin. Mutta sitkun jälkeen tulee aina uusi sitkun. Kannattaa olla siis onnellinen nytkun.


Haastan kaikki vaihtamaan tietoisesti edes joka toisen sitkun-sanan tilalle nytkun!
Toinen vinkki on harjoittaa tietoista läsnäoloa. Siitä voikin kirjoittaa oman postauksensa.

Nyt nappaan päiväunet ja jatkan omaa zen-viikonloppuani. Adios!


xoxo
mira